keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Atom Mouth Gimlies - Ode to Slidewinder 7"



Atom Mouth Gimliesin uunituore seiska kolahti postiluukkuuni viime viikon perjantaina. 

Omat henkilökohtaiset ennakko-odotukseni olivat korkealla tämän seiskan suhteen ja en ole joutunut pettymään. Hauskana tarinana kerrottakoon, että A-puolen ensimmäisen kappaleen nimi hämäsi sen verran, että ehdin hetken aikaa kuunnella levyä nopeudella 33rpm, mutta noin kymmenen sekunnin kuluttua iski tajuntaani ajatus, että ei taida nyt olla soittimen nopeus ihan kohdillaan. No nopea muutos 45rpm nopeuteen ja johan alkoi kuulostaa sille miltä odotinkin. 

A-puolen molemmat biisit ovat tiukkaa tavaraa samoin kun B-puolella. Omaksi suosikikseni on noussut B-puolen avaava raita 1000 Atomers Behind the Moon. Kaikki kappaleet ovat äänitetty livenä ja näin ollen bändin saundi on äärimmäisen originaali. Itse en juuri bändivertailuista/lokeroinnista perusta, mutta Atom Mouth Gimlies asettuu omassa mielessäni jonnekin samoille seuduille Räjäyttäjien kanssa. Suosittelen tutustumaan bändiin ja tähän seiskaan tarkemmin sen verran tiukkaa garage punk meininkiä on neljän biisin verran luvassa. Samoin mikäli vain kasettisoitin/dekki löytyy vielä steroistasi niin kannattaa hankkia saman bändin c-kassu Ram the Bulb. Viime viikonlopun Kuudes Aisti festareillakin esiintynyt bändi on siis hyvässä vedossa myös vinyylillä että kasetilla. Harmi vain, että keikkoja ei taida olla ainakaan tällä hetkellä tiedossa. Toivotaan, että tähän saadaan muutos ja Atom Mouth Gimlies nähdään lavalla taas piakkoin.

A-puoli: 
33th Acetate Girl
Parallel Brain 
(Live at Jumo)

B-puoli:
1000 Atomers Behind the Moon
Lumberjack's Dream
(Live at Lepakkomies)

(Rock 'N' Roll Bullshit Records, Jumatsuga Records)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti