tiistai 30. heinäkuuta 2013

Maailmanloppu - Valtaa 7" EP



Maailmanloppu on noussut itselleni ehkä tämän hetken kovimmaksi kotimaiseksi hardcore nimeksi. Bändin edellinen seiska Musta ovi/Enää kiväärit laulaa esitteli hieman post-punkimman puolen yhtyeestä, mutta Valtaa 7" palauttaa Maailmanlopun tiukan hardcoren linjoille.

Molemmilla EP:n puolilla on kaksi kappaletta ja ei tästä heikkoja biisejä löydä yhtäkään. Kouvolalaisilla tuntuu olevan tekeminen ns. hallussa kun kaikki mitä Maailmanloppu julkaisee tuntuu uppoavan allekirjoittaneeseen. A-puolen avausraita En minä on niin kovaa menoa, että tekee mieli puida nyrkkiä jo koti sohvalla istuessa levyn soidessa. Sama ilmiö uhkaa toistua myös B-puolella Leireille ja Aikapommi stygejen yhteydessä. Aivan käsittämättömän tiukkaa soitantaa koko seiska. 

Maailmanloppua voi kuulla edellisen seiskan lisäksi myös 12" koossa samannimiseltä levykäiseltä ja onhan siellä bändin itsensä julkaisemaa kassua myös olemassa. Bonuksena mainittakoon, että Puntalassa julkaistulla Hardcore 13 kokoelma tupla-lp:llä kuullaan myös Maailmanloppua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti